Silo tulee maaseudulle
Mynämäen kunnan uuden vanhainkodin valmistuttua Kuivelan rakennus jäi tyhjilleen. Silo Oy solmi kunnan kanssa sopimuksen ompelimotoiminnan aloittamisesta rakennuksessa. Joulukuussa 1968 Silo Oy:n ja kunnan välillä tehtiin vuokrasopimus. Vuokra-aika oli kymmenen vuotta ja sopimuksessa kunta edellytti, että tiloissa työskentelee vakituisesti vähintään 30 työntekijää, jotka ensisijaisesti on otettava kuntalaisista. Sopimuksessa luki, että kunta ei tule perimään vuokraa ensimmäisten viiden vuoden ajalta ja sitoutuu huolehtimaan tie- ja piha-alueen kunnosta sekä talviaurauksesta.
Heti tammikuussa 1969 alkoi Mynämäessä asutushallituksen luvalla järjestetty teollisuusompelijakurssi. Kurssin järjestelyistä huolehti Mynämäen kotiteollisuuskoulu ja se kesti noin kaksi kuukautta. Kurssilaisia oli 31. Heille maksettiin korvausta 1,20 markkaa päivässä, minkä lisäksi he saivat kaksi päivittäistä ateriaa ja tarvittaessa majoituksen. Kurssin päätteeksi 29 ompelijaa sai päästötodistuksen ja he kaikki pääsivät töihin Silon tehtaalle.
Kuivelan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa oli varsinainen ompelimo ja toisessa kerroksessa huoltotiloja. Rakennuksessa toimi alkuun myös Mynämäen painotyö.
​
Elokuun lopussa vuonna 1970 Silo Oy sai käyttöönsä kunnan rakennuttaman uuden teollisuushallin. Mynämäen teollisuustalon pinta-ala oli 1800 m2. Rakennuksen vihki käyttöön ”maaherratar” Raija Kulovaara.
Vuonna 1970 Silon palveluksessa oli kaikkiaan yli tuhat työntekijää, joista Turun tehtaalla 900 ja Mynämäessä 130. Työntekijöistä suurin osa oli nuoria, 17 – 30 -vuotiaita. Naistyövoiman lisäksi tehtaalla oli mekaanikko, joka hoiti myös talonmiehen tehtävät. Ompelijat työskentelivät kahdessa vuorossa. Rouvainvuoro eli iltavuoro oli normaalia lyhyempi - ilta neljästä iltayhdeksään. Tehtaassa ahersi viiden pitäjän tyttöjä 2,56 markan tuntipalkalla tai kappaleurakalla. Joukko koostui luonnollisesti mynämäkeläisistä mutta heitä oli myös lähikunnista. Työntekijöille järjestettiin työmatkakuljetukset linja-autoilla.
Tuotanto käsitti pääasiassa naisten puseroja ja leninkejä sekä miesten ja lasten puseroja. Mallistosta riippuen Mynämäen tehtaan tuotanto vaihteli viidestä seitsemään tuhanteen kappaleeseen viikossa. Tuotantoa ohjattiin Turusta käsin. Tuotteiden viimeistely, kuten napittaminen, prässäys ja pakkaaminen, tapahtui myös Turussa. Vuonna 1974 jouduttiin alusvaatetuotanto lopettamaan kysynnän vähennyttyä.
Turun ja Mynämäen tehtaiden lisäksi Yläneellä toimi vuonna 1970 perustettu leninkiompelimo. Loppuvaiheessa mukana ringissä oli myös Cippic Oy, joka puolestaan sijaitsi Laitilassa. 1970-luvulla Silon tehtaissa toimi yhteensä lähes 600 henkilöä.
Antti ja Liisa Lindgren ostivat yrityksen koko osakekannan vuonna 1975. Yritys oli konkurssin partaalla, mutta uudet omistajat onnistuivat saneeraamaan yrityksen uuteen uskoon. 1980-luvulla idänkaupan osuus kuitenkin väheni ja teki tilaa viennille Keski-Eurooppaan. Vuonna 1985 yrityksen toiminta keskitettiin Mynämäelle, mutta tällä kertaa saneeraus ei enää onnistunut vaan toiminta päättyi konkurssiin maaliskuussa 1986.
Silon päärakennus Kuivelassa.
Silon halli.