top of page

Hankkeen tavoitteena oli kerätä tulevaisuuden tarpeisiin aineistoa Mynämäen teollisesta perinteestä nyt kun sitä vielä on saatavissa. Pääpaino oli työntekijöiden kokemuksissa, joten tavoitteena oli myös tallettaa aikakauden ”ajankuvaa”. Kaikki kerätty aineisto talletettiin Mynämäen kotiseutuarkistoon tai museokokoelmaan.

 

Tallennustyön kohteiksi valittiin paikkakunnan suurimmat naisten ja miesten työllistäjät: Silo Oy, Kaunotar tuote oy, JUKO Oy ja Mynämäen maanrakennus Oy. Nämä kaikki ovat jo lopettaneet toimintansa.

1960- ja 70-lukujen taitteessa Turun vahva tekstiilituotanto haki laajenemismahdollisuuksia maaseudulta jossa oli tarjolla työvoimaa. Maatalouden murros ja karjatalouden väheneminen oli vapauttanut varsinkin naisia tilan ulkopuoliseen työhön. Mynämäessä toimi Silon ompelimo vuodesta 1968 vuoteen 1986 ja Mietoisissa puolestaan Kaunotar-Tuotteen ompelimo vuodesta 1971 vuoteen 1991.

Miehiä työllistivät 1950-luvulla aloittaneet maatalouskoneita valmistanut JUKO oy ja rakennusalalla toiminut Mynämäen Maanrakennus Oy. Niiden kulta-aikaa oli 1960-luvulta 1980-luvulle. Maanrakennus ajautui konkurssiin 1990-luvun alussa. JUKO joutui ulkomaiseen omistukseen ja toiminta lopetettiin hiipumisen jälkeen vuonna 2010. Näiden lisäksi saatiin aineistoa myös Mynämäen virvoitusjuomatehtaasta ja Raivon konepajasta. Korvensuun tehtaiden aineistoon saatiin myös täydennystä.

Mynämäen teollisuusperintö

Projektia rahoittavat

bottom of page